Avain

Hetken näyttää siltä, kuin olisi saapunut mihin tahansa suurehkoon kaupunkiin. Päällystetty tie muuttuu kuitenkin pian hiekkatieksi ja alkaa äkkiä muistuttaa perunapeltoa. Kuumuus tunkeutuu auton sisälle, ilmastointi on kaukainen toive vain. Kuljetus on varattu luotettavalta taholta, ja on vain uskottava, että tie vie perille. Teollisuusalue siintää jossain tuolla kauempana, suunta näyttäisi olevan oikea.

Edellisyön lento Saksasta Kazakstaniin tuntuu vielä olotilassa, sitä on yritetty paikata hätäisesti nautitulla aamukahvilla ja sämpylällä hotellin aamiaishuoneessa, muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen. Auto pomppii kuoppaisella tiellä. Mietityttää, millaiset renkaat ovat alla. Se on alalla olevan ammattitauti.

Viimein auto jarruttaa ja pysähtyy kolmikerroksisen pitkän talon viereen. Siinä on kolme samanlaiselta näyttävää ovea ja niiden takana rappukäytävät, jotka vievät toimistotiloihin. Firman toimisto sijaitsee yhdessä niistä, se on aivan tavallisen näköinen toimisto työtiloineen. Yksi huone muuntuu palaveritilaksi, asetumme sinne. Nurkassa nököttää yksinäinen kahvinkeitin.

Toimitusjohtaja, joka pitää meistä hyvää huolta, kertoo aluksi muutamia yksityiskohtia. Täällä on vähän sellainen eriskummallinen juttu... jos tarvii nimittäin poiketa vessaan. (Pitääköhän mennä puskan juurelle?) Talossa on kyllä jokaisessa rappukäytävässä parissakin kerroksessa vessat, mutta se, mitä voi käyttää, sijaitsee reunimmaisen rapun toisessa kerroksessa. Sinne ei kuitenkaan pääse noin vain. Tuijotamme suurina kysymysmerkkeinä. Toimitusjohtaja jatkaa. Tarvitaan avain, sillä vessan ovea pidetään lukossa. Avaimen saa pyytämällä sitä sen ainoan, kelvollisen vessan vieressä sijaitsevasta toimistosta. Toimiston naiset ovat sitä mieltä, että sitä vessaa käytetään vain heidän suomilla valtuuksillaan.

Puolenpäivän aikaan on pakko mennä kokeilemaan, löytyisikö avainta. Löydän toimiston ja puhuttelen kazakstanilaista vahvasti meikattua rouvashenkilöä englanniksi, kun en paikallista kieltä taida. Joku ulkomaalainen, näen ilmeestään. Ei tämä vessa kaikkien käytössä ole. No ei kai, mutta olen vieraana tuossa toisessa yrityksessä ja sain tietää, että avaimen saa täältä. Tympeän näköinen rouva puhuttelee toista, vieressään istuvaa. Tulevat käytävälle ja puhuvat puhumistaan, mitään en ymmärrä. Toistelen englanniksi, että voisinko kiitos saada sen avaimen. TUON sen kyllä takaisin. Ja sitä paitsi, hyvät ihmiset. Minun. Täytyy. Kohta. Päästä. Sinne. HYVÄT IHMISET SENTÄÄN. Viimein jotain tapahtuu ja nainen ojentaa avaimen minulle vastahankaisen näköisenä. Tuot sen sitten tänne takaisin. Hyvät ihmiset sentään, en kai minä sitä mukaani aio ottaa.

Iltapäivä on kuuma mutta vähäjuomainen. Ehkä kummallisimmasta syystä, jonka osaan kuvitella.