Bettyt

Iltapäivä on lämmin. On sääli viettää sitä hammaslääkäriaseman odotustilassa, mutta aurinko sentään paistaa sisään korkeista ikkunoista. Odotustilassa on tuoleja moneen suuntaan järjestettyinä, ne ovat niitä kangaspäällysteisiä, käsinojallisia, melko mukavia kuitenkin. Pöytien päällä lojuu lehtiä ja mainoksia, hiirenkorvalle selattuja. Tilassa on hiljaista, sillä odottajia on vain kolme. Kaksi vanhempaa rouvaa ja yksi keski-ikäisempi. Vastaanottotiskien takana istuu kaksi työntekijää, hetken hiljaisuuden rikkoo vain näppäimistön naputus.

"Betty!" kajahtaa ilmoille vastaanottotilojen ovensuusta, jonne on ilmestynyt iloisen näköinen nuori suuhygienisti. Pidän talon tuttavallisesta tavasta kutsua potilas huoneeseen etunimellä. Molemmat vanhat rouvat ottavat kiinni tuoliensa käsinojista ja ponnistavat jaloilleen, kunnes huomaavat toisensa ja puhkeavat iloiseen nauruun. "Oletteko te molemmat Bettyjä?" nauraa nyt hygienisti. "Täytyy siis palata takaisin ja tarkistaa, kumpi on tämän kerran voittaja!"

Hihittelystä ei tule loppua. Mummut demonstroivat vielä. Mummut nousevat, mummut istuvat. Mummut nauravat. Keski-ikäistäkin naurattaa. Ovelle ilmestyy samassa toinen hygienisti. Mummut katsovat vuoroin häntä, vuoroin keski-ikäistä. Ehkä mummuja jännittää? Hygienisti kutsuu keski-ikäistä nimeltä. Se ei ole Betty. Mummuja naurattaa taas. He kurkkivat toisiaan eri penkkiriveistä ja hihittävät kuin nuoret tyttöset.

Iltapäivä on edelleen lämmin. Sen tunnelma yhä parempi. Hammaslääkäriaseman odotustila on silmänräpäyksessä muuttunut hauskaksi paikaksi. Ajatella.

Oh, Betty, oh, Betty. Kumpi teistä voittikaan.