Tekstit

Näytetään tunnisteella matkakokemukset merkityt tekstit.

Kaukaisessa maassa kerran

Kuva
Kaukaisessa maassa, jonka kulttuuria et tunne ja joka näyttäytyy sinulle mystisenäkin paikkana, olet joko jonkun toisen varassa tai oman intuitiosi armoilla. Niissä tilanteissa on kerättävä sekä rohkeus että vakuuttavuus, ja ehkä maustettava se vielä ripauksella seikkailunhalua, vaikka siitä ei olisi jälkeäkään. Lentokone oli laskeutunut kaukaiseen kazakkien maahan yöllä. Se oli tehnyt välilaskun maan pääkaupunkiin tankkaamista varten ja jatkanut sen jälkeen maan suurimpaan kaupunkiin, Almatyyn. On pakko myöntää, että se ei ollut matkakohteena houkuttelevin, mutta sinä yönä työ oli tuonut sinne ja tilanne oli otettava vastaan sellaisena kuin kaupunki edessämme säkkipimeydessä näyttäytyi.  Länsimaisuus tuntui tuona yönä kaukaiselta, siitä muistutti ainoastaan (länsimaisia varten) rakennettu keskustan osa, jossa hotellimmekin sijaitsi. Tuon alueen ulkopuolella rakennuskanta muuttui jyrkästi vähemmän vauraaseen suuntaan. Sen kujat näyttivät juuri niiltä, joilta kannattaisi pysy...

Avain

Kuva
Hetken näyttää siltä, kuin olisi saapunut mihin tahansa suurehkoon kaupunkiin. Päällystetty tie muuttuu kuitenkin pian hiekkatieksi ja alkaa äkkiä muistuttaa perunapeltoa. Kuumuus tunkeutuu auton sisälle, ilmastointi on kaukainen toive vain. Kuljetus on varattu luotettavalta taholta, ja on vain uskottava, että tie vie perille. Teollisuusalue siintää jossain tuolla kauempana, suunta näyttäisi olevan oikea. Edellisyön lento Saksasta Kazakstaniin tuntuu vielä olotilassa, sitä on yritetty paikata hätäisesti nautitulla aamukahvilla ja sämpylällä hotellin aamiaishuoneessa, muutaman huonosti nukutun tunnin jälkeen. Auto pomppii kuoppaisella tiellä. Mietityttää, millaiset renkaat ovat alla. Se on alalla olevan ammattitauti. Viimein auto jarruttaa ja pysähtyy kolmikerroksisen pitkän talon viereen. Siinä on kolme samanlaiselta näyttävää ovea ja niiden takana rappukäytävät, jotka vievät toimistotiloihin. Firman toimisto sijaitsee yhdessä niistä, se on aivan tavallisen näköinen toimisto työtil...