Vähän sporttinen
Lippalakkipäinen nuori mies ilmestyy auton takaa. Lippalakki on vinossa, lippa osoittaa suurin piirtein taaksepäin. Nuori mies - poika, sanoisin - on iältään parikymppinen ja katsoo minua.
- Ai tämä on sun auto? Ihan kiva.
Pojan ilme on yhtä aikaa hämmästynyt ja ihaileva. Ihailu kohdistuu epäilemättä autoon, ei minuun. Autolla on ikää jo useampi vuosi, mutta se on kauniin hopean sävyinen ja siinä on hieman madallettu alusta ja kivan näköiset vanteet alla. Se kulkee kivasti, sillä on kiva ajaa.
- Joo, on se. Kiva ajaa. Toivottavasti se on kunnossa nyt!
Virnistän pojalle ja nappaan auton avaimet hänen kädestään. Astun Bemariini ja käynnistän sen. Voin melkein vannoa, että poika katsoo perään. Auton, ei minun.
Se oli vaatinut vähän laittoa, mutta olin ollut koko ajan sitä mieltä, että se oli ollut hyvä ostos. Kun sen penkille istahti, tuli jotenkin nuorekas olo. Vähän urheilullinen kai. Se poika oli varmaan nähnyt silmissään ne karvanopat, jotka olisi kiinnittänyt taustapeiliin, jos auto olisi ollut hänen.
Minulla ei ollut karvanoppia, ei liioin vietävän imelälle tuoksuvia wunderbaumeja. Mutta minulla oli rento olo, kun ajoin, ja taisin ymmärtää silloin, miltä tuntuu, kun nauttii ajamisesta. Minä olin vähän yli kolmekymmentävuotias, mutta vakuutusyhtiössä oli viety sanat suusta.
- Tässä on aika korkeat vakuutusmaksut! totesin puhelimessa virkailijalle. - En nyt ihan tällaista osannut odottaa, mistähän tämä johtuu?
- No, se on sellainen auto, että sitä ajavat usein sellaiset nuoret miehet, joille yleensä sattuu vähän enemmän liikennevahinkoja. (Sano nyt vielä, että sellaiset, joilla on lippalakki vinossa.) Sinä voit kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että sait lievennyksen sen vuoksi, että henkilökohtainen profiilisi on vähän erilainen kuin tällaisen auton tavanomaisen kuljettajan. Olet kuitenkin keski-ikää lähestyvä naishenkilö.
Saattaa olla, että 32-vuotiaana voi kuulla toisenlaisiakin kohteliaisuuksia. Minun oli kuitenkin tyydyttävä tähän.
Mutta olihan minulla sentään Bemari, joka kulki hyvin.
- Ai tämä on sun auto? Ihan kiva.
Pojan ilme on yhtä aikaa hämmästynyt ja ihaileva. Ihailu kohdistuu epäilemättä autoon, ei minuun. Autolla on ikää jo useampi vuosi, mutta se on kauniin hopean sävyinen ja siinä on hieman madallettu alusta ja kivan näköiset vanteet alla. Se kulkee kivasti, sillä on kiva ajaa.
- Joo, on se. Kiva ajaa. Toivottavasti se on kunnossa nyt!
Virnistän pojalle ja nappaan auton avaimet hänen kädestään. Astun Bemariini ja käynnistän sen. Voin melkein vannoa, että poika katsoo perään. Auton, ei minun.
Se oli vaatinut vähän laittoa, mutta olin ollut koko ajan sitä mieltä, että se oli ollut hyvä ostos. Kun sen penkille istahti, tuli jotenkin nuorekas olo. Vähän urheilullinen kai. Se poika oli varmaan nähnyt silmissään ne karvanopat, jotka olisi kiinnittänyt taustapeiliin, jos auto olisi ollut hänen.
Minulla ei ollut karvanoppia, ei liioin vietävän imelälle tuoksuvia wunderbaumeja. Mutta minulla oli rento olo, kun ajoin, ja taisin ymmärtää silloin, miltä tuntuu, kun nauttii ajamisesta. Minä olin vähän yli kolmekymmentävuotias, mutta vakuutusyhtiössä oli viety sanat suusta.
- Tässä on aika korkeat vakuutusmaksut! totesin puhelimessa virkailijalle. - En nyt ihan tällaista osannut odottaa, mistähän tämä johtuu?
- No, se on sellainen auto, että sitä ajavat usein sellaiset nuoret miehet, joille yleensä sattuu vähän enemmän liikennevahinkoja. (Sano nyt vielä, että sellaiset, joilla on lippalakki vinossa.) Sinä voit kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että sait lievennyksen sen vuoksi, että henkilökohtainen profiilisi on vähän erilainen kuin tällaisen auton tavanomaisen kuljettajan. Olet kuitenkin keski-ikää lähestyvä naishenkilö.
Saattaa olla, että 32-vuotiaana voi kuulla toisenlaisiakin kohteliaisuuksia. Minun oli kuitenkin tyydyttävä tähän.
Mutta olihan minulla sentään Bemari, joka kulki hyvin.
Kommentit
Lähetä kommentti